Apua uuden koneen hankkimiseen | Kannattaako odottaa?

Discussion in 'Uutta tietokonetta ostamassa' started by Emiri, Sep 3, 2009.

  1. Emiri

    Emiri Member

    Joined:
    Sep 3, 2009
    Messages:
    28
    Likes Received:
    0
    Trophy Points:
    11
    Hei!

    Olisi ensimmäinen täysin itsekasatun koneen hankinta edessä. Olen tässä nyt jo jonkin aikaa tutkinut ja lukenut tätä sivustoa, ja jonkinlainen kuva alkaa hahmottua siitä, mitä haluan.

    Opiskelijana budjetti on tiukka. Olen varannut rahaa niin, että voin käyttää jopa yli tonnin, mutta mitä vähemmän rahaa tähän menee sen parempi. Etsin siis hinta-laatusuhteeltaan parasta.

    Kone tulee satunnaiseen pelaamiseen (tai mistä sitä tietää, miten paljon sitä innostuu pelaamaan, kun on kunnon kone :D), elokuvien katseluun ja lisäksi Adobe CS4:n tulisi pyöriä siinä. Opiskelen tietokoneanimaatiota, joten satunnaiseen animointiinkin pitäisi löytyä potkua.

    Tarvitsen kaiken aina emolevystä näppikseen asti. Olen viime vuodet käyttänyt kannettavaa, joka jää vieläkin kakkoskoneeksi, eli mitään vanhaa ei ole hyödynnettävissä. Osien tulisi olla kohtuullisesti päivitettävissä uusiin. Olen aika meluherkkä, joten hiljaisuus on plussaa kaikissa osissa.

    --------------

    Tällaisia osia olen katsellut:

    AMD Phenom II X4 955 Black Edition, boxed
    AMD Phenom II X4 940 (olisi noin kympin halvempi)

    Corsair HX450W ATX

    Antec Three Hundred
    Antec Sonata III 500 (tässähän tulisi poweri mukana, hyvä?)

    Samsung Spinpoint F1 HD103UJ 1000GB SATA

    Logitech Classic näppis
    Logitech MX518 Optical Gaming Mouse

    Samsung SH-S223B/BEBE DVDRW 22X Black Bulk SATA -asema

    4 gigaa muistia olis aika sopiva määrä varmaan.
    Emolevystä ei mitään käsitystä, mikä olisi hyvä. Joku MSI?
    Näyttö Acer X233H tai BenQ G2220HD?
    Näytönohjain joku Radeon HD4870 tai GeForce GTX260?

    Tässä on toisesta viestiketjusta silmääni osunut ehdotus http://www.verkkokauppa.com/index.p...9=1&p_6711=1&p_15416=1&p_31519=1&fill_empty=1

    -------------

    Nämä ei siis ole mitään "haluan ehdottomasti nämä", vaan paremmin tietävät voivat vapaasti ehdottaa sopivampia osia. En siis tarvitse uusinta uutta, mutta tarpeeksi tehokasta kuitenkin, ettei tarvitse seuraavaan pariin-kolmeen vuoteen olla heti vaihtamassa.

    Jotain viestiketjua lukiessani huomasin, että n. kuukauden päästä olisi tulossa markkinoille uusia näytönohjaimia. Hankkisin koneen mielelläni nyt, mutta pystyn odottamaan kuukauden, jos siitä on selvää etua. En siis niitä uusia osia välttis havittele, mutta jos vanhojen hinta laskee reippaasti, niin...
     
  2. Euphemos

    Euphemos Regular member

    Joined:
    Jul 13, 2005
    Messages:
    2,607
    Likes Received:
    0
    Trophy Points:
    46
    No ainakin Radeon HD5850-näyttistä olis sun kannaltas järkevää odottaa pelkästään jo suorituskyvyn ja laajemman ohjelmointirajapintatuen vuoksi. Näytöksi kelvannee suhteellisen edullinen Samsung SyncMaster F2380 cPVA-paneelilla. Prosessorille jäähyksi Scythe Mugen 2.

    Btw, säästät sievoisen summan rahaa tilaamalla osan romppeista (tai kaikki) Saksasta. Pelkästään tuo näyttö on siellä 70e edullisempi kuin Suomessa.
     
  3. Emiri

    Emiri Member

    Joined:
    Sep 3, 2009
    Messages:
    28
    Likes Received:
    0
    Trophy Points:
    11
    Kiitoksia vastauksista! Onko tietoa, missä hintaluokassa tuo HD5850 tulee liikkumaan?

    Tuo Samsungin näyttö näyttäisi menevän mun budjetin yli, joku 150-200e olisi siihen laittaa, että saa koko paketin hinnan pysymään kohtuullisena...

    Saksasta tilaamista täytyy harkita, ei tunnu mahdottomalta ajatukselta. Olisiko tietoa hyvistä nettikaupoista?
     
  4. lezardous

    lezardous Guest

    http://www2.hardwareversand.de
    Tämä putiikki on ainakin omalla kohdalla toiminut erittäin hyvin, tosin heidän hinnat vaihtelee hieman jopa vuorokauden sisällä.
     
    Last edited by a moderator: Sep 3, 2009
  5. yberozi

    yberozi Member

    Joined:
    Jan 11, 2006
    Messages:
    23
    Likes Received:
    0
    Trophy Points:
    11
    Lainattu/kopioitu MikroBitin Bittimikrosta.
    (Edustaa järkevän hintaista huipputason pc:tä)

    hinta kyseisellä kokoonpanolla ( 1 045 €-1 949 € ) riippuen mistä tilaa/ostaa osat (suomessa)

    -Suoritin Intel Core 2 Duo E8400
    -Emolevy ASUS P5QL Pro, emolevy
    -Muisti 2 x 4 Gt, 800 MHz DDR2 (2 x 2 Gt kit)
    -Näytönohjain Sapphire Radeon HD 4870 1 Gt, PCI-E,
    -Kiintolevy Samsung SpinPoint T166 (500 Gt, 7200 RPM, sarja-ata II) HD501LJ, kiintolevy
    -Kirjoittava dvd-asema Samsung 22x sarja-ata DVD+/-RW (SH-S223F)
    -Kotelo Antec Sonata III, kotelo
    -Näyttö BenQ G2400WD (24"), näyttö
    -Näppäimistö ja hiiri Logitech Cordless Desktop EX 110
    -Kaiuttimet Logitech X-240 (2.1)
    -Käyttöjärjestelmä Microsoft Windows Vista Home Premium, suomenkielinen

    mut siinä on jotain "alustaa"

     
  6. lezardous

    lezardous Guest

    Tuossa alkaa olemaan hieman jo vanhentunutta tekniikkaa, esim S775 kantaan ei tule uusia prosessoreita.
    Emirin oma ehdotus on ihan pätevä.
     

Share This Page