latasin tuon ilmaisversion jonnewebistä. mutta nyt en oikein osaa pelata sitä. eli siinä kun tulee ne serverit niin kolmannella kerralla pääsin johonkin niistä niin sitte en päässyt ite pelaamaan ku siinä näky vain ku joku ukko käveli ja ampu. se oli niinkuin joku video
En itse ole pelannut kyseistä peliä aikoihin, mutta yleensä kun menet jollekkin serverille joudut odottamaan uuden erän alkua ennen kuin pääset mukaan. Eli odottamalla muutaman minuutin voit ehkäpä päästä mukaan. Mutta niin kuin jo sanoin en ole kyseistä peliä hetkeen pelannut... Eli toivottavasti joku voi korjata jos olen väärässä, tai lisätä jotain.
mutta kun se peli alkaa: niin pääsen pelaamaan, pystyn liikkumaan eteen ja taakse päin, mutta sitte kun painaa hiirellä kun yritän ampua niin ses iirtyy jonkun toisen käyttäjän kuvaksi. niinku siinä näkee toisen käyttäjän peliä vain. ja kun painaa tuota hiirtä niin se siirtyy koko ajan vain eri pelaajan kuvaksi.
Näyttäisi siltä, että peli vain "esittelee" pelattavaa kenttää. Eli saat tutustua kenttään pelin odottaessa erän loppumista tai sen ladatessa puuttuvia komponetteja. Kehotan odottamaan ainakin muutaman minuutin ja erän loppumiseen asti - ehkä sitten helpottaa.
siis nyt pääsin pelaan mutta vielä pari ongelmaa: saako niitä ovia auki? miten? Miten tietää onko nurkan takana vastustaja kun siitä kartasta joka on oikeassa yläkulmassa niin siinä ei ainakaan näy ja tärkein: mistä tietää onko ukkeli omalla puolella vai vastustaja? joskus ammun jotain ihmistä minuutin eikä se kuole.
Pahemman luokan turismia ;< 1. En koskaan ole Enemy Territoryä pelannut (muuten otsikossasikin on typo D) mutta varmasti jos löydät jostain menusta näppäinten asetukset niin listassa on varmasti joku kuten use/open/vastaavaa. Sillä avataan ovet. Useimmiten se on E, koska WSAD:llä liikutaan. 2. Tietenkään et näe vihuja kartasta, mitä järkeä koko pelissä olisi jos näkisit? D 3. Olet ampunut omiasi, ja jos serverillä ei ole friendly fireä päällä niin saat ampua omaa niin kauan kuin haluat ilman vaikutusta. Varmasti eri puolten esim. asusteissa on värieroja tjsp, käytä silmiäsi. Omat näkyvät varmasti myös kartassa, joten jos näet pelaajan joka ei ole kartalla, se on vihu.
Kaikkia ovia tuskin saa auki. Jos jotain ovia saa auki siihen on yleensä nappi jota painamalla oven saa auki(usein E). En tiedä yhtään peliä jossa vastustajat näkisi kartassa . Pelien juju on siinä että että sinun tulee löytää vastustaja, syöttää hänelle lyijyä(lue:ampua), ja estää itseä joutumasta tykin ruoaksi. Omat tunnistaa yleensä erilaisestä vaatetuksesta yms. Vrt. esim. USA -> Irak.
Jatkoa taukkizzin viestiin. Eli siis jos näet omapuolulaisen hänen yläpuolella lukee jotain. jos ei lue mitään niin ei muuta kuin räiskimään.
eli siis ku vien sen tähtäimen sen ukon päälle ja jos ei tuu mitään tekstiä niin se on vihollinen? ku en yhtään tunnista vihollisia. ja mitä tuo tarkoittaa joka tulee koko ajan "<nick> was killed her friendly fire" tai jotain mutta mistä väristä sen vihollisen tunnistaa. ku ei näe minkä värinen itte on
eli siis jos ei näy tekstiä kun osoitin on ukkelin päällä niin se on vihulainen. ja onneksi olkoon, ammut kokoajan omapuolulaisia... Ei millään pahalla, mutta ovatko FPS-pelit ennestään tuttuja?
Ei hän kukaan rupee kattoon näkyykö sitä tekstii onko se oma vaan se pitää kattoo vaatteista sähän kuolet heti jos rupeet kattoon näkyykö tekstii. Ja yleensä kun peli alkaa niin aloitat omien kanssa samassa paikassa ja siitä tiiät ketä ei saa tappaaa
kake; Ketjun aloittaja ei tunnista vihuja "edes" vaatteiden perusteella, joten onhan se parempi ampua vastustajat pienellä viiveellä kuin räiskiä kaikki omapuolulaiset. Ei synny ainakaan kasoja...
Perkele jos ei siitä tunnista niin kannattaa jättää koko peli pelaamatta ja vaihtaa johonkin missä ei voi tappaa omii tai harjotella bottien kanssa ne ei sano mitään
Tuosta olen samaa mieltä, mutta saahan täälläkin auttaa. Harjoitus tekee mestarin. (Ei välttämättä tässä tapauksessa)
Sori jos tämä loukkaa: Jos ei tunnista vihulaisia omista niin tuskin osaa tehä servun. (Tai on muuten koneella expertti mutta ei osaa pelata )
Nyt tämä keskustelu on kyllä mennyt vähän epäasialliselle linjalle! Tuskin heiksin sättimisestä on mitään apua. Totta tosin on, että nettipeli ei ole paras mahdollinen aloitustapa aloittaa pelaamaan FPS-pelejä. Ja ennen kaikkea täytyy muistaa: "Kukaan ei ole seppä syntyessään!"