Ihan ensiksi pahoitteluni. Muistelen, että FX-8320 kellottelulle oli jo olemassa ketju, mutta en nyt tähän hätään onnistunut löytämään sitä, joten tässäpä tulee uutta. Eli kysymys kuuluu, mikä mahtaisi olla suurin piirtein järkevä kellotaajuus tälle prossulle siten, että kone toimii vakaasti eikä tarvitse koko ajan kyttäillä lämpöjä tai muuten jännittää, että kosahtaako jotakin? Tiedän, että jokainen yksilö käyttäytyy erilailla, mutta jos edes suuntia saisi? Samoin kiinnostaa, että millaisella jännitteellä kannattaa lähteä liikkeelle? Ajatuksena on ottaa tästä prossusta irti se, mikä siitä on helposti ja turvallisesti otettavissa, mutta mitään ehdotonta maksimia en nyt haeskele. Lähinnä tätä teen pelitehoa ajatellen. Tähän mennessä on menty näin: - Olen nostanut kellot 4,00 GHz pelkästään kerrointa muuttamalla. Tällä toimii kaikin puolin ok. - Nostin jokunen päivä sitten kellot pelkästään kerrointa muuttamalla muistaakseni 4,10 GHz tai 4,20Ghz, mutta kone jumahti Prime 95:ttä ajettaessa (piti siis vetää pimeäksi virtakytkimestä). Tuolla erää jätin homman sikseen enkä koskenut voltteihin, kun ei ollut aikaa. - Nostin tänään kellot 4,20 GHz ja muutin manuaalisesti jännitteen 1,380 voltiin. Tämä toimi hyvin pelatessa (lämmöt välillä 47-50 celsiusta) ja 3D Markissa, mutta kun Prime 95 oli rullannut reilun vartin, käynnistyi kone itsestään uudelleen. Tästä en voi olla 100 % varma, että mistä tuo käynnistyminen johtui. Voi olla, että oli myös jokin automaattinen päivitys tms. Prime näytti rullaavan kuitenkin ilman virheitä enkä siis huomannut mitään bluescreeniä tai jäätymistä. Jouduin puuhailemaan siinä samalla muuta ja huomasin vaan yhtä äkkiä, että kone oli käynnistynyt uudelleen. Piti jättää homma taas sikseen. - Nyt kellot on taas tuo 4,00GHz ja käytössä automaattinen jännitteen säätö (tähtäilee siis 1,35 volttiin). Mites tästä eteenpäin? Tässä koneen muut speksit: Emo: Gigabyte GA970-UD3P rev 2. Jäähy: SilemtiumPC Fera 3 PSU: EVGA Supernova G2 750W Muisti: 16GB Kingston HyperX Fury DDR 1866MHz. Kotelo: SilentiumPC PAX M70 EDIT: Kokeilin nyt vielä 4,1 GHz vakiovolteilla ja Prime 95:ttä meni reilu vartti läpi ilman ongelmia. Prossun lämpö maksimissaan 55 celsiusta. Sitä vaan ihmettelen, kun HWMonitorin mukaan voltit oli lähes koko tuon testin ajan 1,320 v, niin onko tässä nyt varsinaisesti edes tarvetta niitä nostella?
Ensiksi : automaattinen jännitteen säätö ei välttämättä anna tarpeeksi voltteja prossulle jotta se pysyisi vakaana, tai se voi antaa liikaa. Siksi suositellaan manuaalista jännitettä. Kannattaa tutustua tähän artikkeliin http://www.overclock.net/t/1348623/amd-bulldozer-and-piledriver-overclocking-guide-asus-motherboard On todella kattava, siinä säädetään muutakin kun vaan kerrointa ja jännitetta. Itse sain fx-8350 tuolla oppaalla vakaaksi 4,7ghz 1,325 volteilla muistaakseni. On hitaampi tapa mutta kellotuksessa maltti on valttia. Lisäksi kannattaa ehkä kokeilla vakautta esim Aida64-ohjelmalla, Oma kokemus on että prime95 ei välttämättä pysy vakaana mutta aida64 - testi ja pelit ja muu koneen käyttö pitää kyllä prossun vakaana. e: Ja itse olen sen verta laiska että ajelen aida64- testiä maximissaan vartin ja tyydyn tulokseen. Kyllä ne ohjelmat jumiutuu ja kaatuu jos ei ole vakaa, sitten vaan uusiks
Joo, täytyypä hommata tuota Aida ja tutustua oppaaseen. Ainut vaan, että näkyy olevan MSI:n emolle tuo. Toki samat asiat on varmasti sovellettavissa Gigabyteenkin. Itsekin mietin tuota testaushommaa, kun jotkun vissiin ajelevat ihan käsittämättömän pitkiä testejä noiden kellotusten jälkeen. Ei onnistu kyllä sellaiset systeemit tässä huushollissa, kun tällä masiinalla on monia käyttäjiä ja tällä tehdään näin ollen välistä ihan oikeitakin asioita.
Itsellänikin asuksen emo ja sovelsin noita omaani. Toki voi olla että joitain asetuksia noista ei löydy
Tästä kuitenkin yksi kysymys: Jos haluaa ajella prossua jollakin tietyllä kellotaajuudella, ja se myös pysyy käytännössä vakaana ilman manuaalista volttejen säätöä, niin tästä tuskin mitään haittaakaan on? Siis jos nyt tämän FX-8320:n haluaa vain 8350:n tasolle, eli johonkin 4,00GHz-4,20GHz ja tämä ei edellytä manuaalista volttejen säätöä, niin ok? Ja olenko ymmärtänyt oikein, että kun voltit asettaa manuaalisesti, niin ko. arvo on aina se ylin mahdollinen? Siis, että prossu voi mahdollisuuksien mukaan toimia alemmilla volteilla, mutta ei asetettua arvoa ylemmillä?