Eli olen jäänyt high.fi -sovellusta odottamaan Windows kauppaan, jotta sen saisi sitten tabletillekin (tietysti tietokoneellekin). Selainpohjainenkin versio toimii molemmissa mutta jotenkin sitä kaipailee omaa neliötä tuohon muiden uutissovellusten viereen. Toisaalta miksi tätä ei ole toteutettu jo alun perin, sillä eikös Windowsille ollut mahdollista luoda näitä universaaleja sovelluksia jotka toimivat kaikilla laitteilla? Sovellus on Windows Phonella oikein hyvä ja toimiva mutta minä luen uutiseni lähinnä tabletilla. Isompi ruutu on vain isompi ruutu. Ymmärrän toki, että jokaisen toiveeseen ei erikseen vastata ja varmasti tuolla Android-puolen versiolla on ollut enemmän kysyntää.
Juu, WP-sovelluksen saa muokattua ilmeisesti "suht" vähällä työllä ns. universal appsiksi, eli se pelaisi sen jälkeen kaikilla Windows 8.1 -laitteilla, oli kyseessä sitten ihan tavallinen läppäri tai desktop -- tai sitten tabletti. Mutta meillä on isoin puute resursseista tuon suhteen, ainoastaan yksi kaveri koodaamassa sovellusta ja hänkin tekee sitä vapaa-ajan duuninaan meille. Ja koodaa samalla meidän Android-appista Eli aika ei yksinkertaisesti repeä kaikkeen. Mutta pistetään korvan taakse toive, nyt seuraavat 2-3kk sanoisin, että keskitymme Android-version jatkokehitykseen (se on ominaisuuksiltaan hieman WP:tä jäljessä) ja sitten katsotaan mitä tehdään seuraavaksi.
Ongelma on tällä keinolla kätevästi väliaikaisesti ratkaistu. Tuolla on myös generaattori laiskoille ihmisille. Suosittelen kaikille sivujen omistajille tuon lisäämistä, sillä tiilituella varustettu sivu kerran kiinnitettynä myös todennäköisemmin pysyy kiinnitettynä ja RSS -otsikot houkuttelevat painelemaan sitä useammin.