Moro! Yritin haulla löytää ratkaisua ongelmaani, mutta en löytänyt täysin samanlaista ongelmaa/siihen ratkaisua. Elikkä, toissa päivänä tapahtui seuraavaa: Istuin koneella selaillen Internetiä kunnes kone yhtäkkiä tilttasi (hiiri sekä näppäimistö lakkasivat tottelemasta). Odotin tovin, mutta hiiren taikka näppäimistön toimivuus eivät palanneet eikä minkäänlaista virheilmoitusta tullut näytölle. Sammutin koneen virtakytkimestä ja starttasin koneen hetken kuluttua uudelleen. Käynnistyksen yhteydessä koneen näyttö pysyi pimeänä ja koneesta alkoi kuulua tasaista piippausta, mikä ei loppunut ennen kuin katkaisin taas koneesta virran. Annoin koneen olla rauhassa noin 2 tuntia, jonka jälkeen käynnistin koneen uudelleen. Tällä kertaa käynnistyksessä ei ollut minkäänlaisia ongelmia ja luulin jo päässeeni eroon hermoja raastavasta piipityksestä. Kesti vain muutama minuutti kunnes kone sammui itsekseen ja siirtyi edellä mainitsemaani ”piippaustilaan”. Mistäköhän moinen piippaus voisi johtua? Olen koittanut kertomieni yritysten jälkeen useaan otteeseen saada konetta toimimaan, mutta joka kerta tulos on ollut joko totaalinen jäätyminen tai "piippaustilaan" siirtyminen. Tänään päätin kokeilla koneen käynnistämistä vanhemmalla kiintolevyllä eikä ko. ongelmaa ilmaantunut. Tästä voinee kait päätellä, että vika on kiintolevyssä? Mahdollisesti jokin virus? Kuinka tässä tapauksessa tulisi toimia? Käyttöjärjestelmänä minulta löytyy XP. Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Tuskin se virus on, vaikka niitäkin voi usein harmiksi tulla. Piippaukset saa aikaan BIOS. Eri BIOSseilla on lukuisia erilaisia piipauksia, joilla ne ilmoittavat, että koneeseen on vaiva iskenyt. Kun BIOS ei paljoa ohjelmista välitä, ovat sen piipaukset yleensä osoituksia rautapuolen vioista. Nyt olet ilmeisesti löytänyt itse kokeilemalla heti vikakohteen. Netissäkin on useiden yleisten BIOSien piippauskoodien selitykset, jos joskus tarvitsee. Seuraavat mettelyt riippuvat siitä, mitä itse pidät tärkeänä. Edessä on joka tapauksessa uuden kiintolevyn hankinta. Sille asennetaan XP tai muu käyttis. Sitten jatko ripppuu siitä, haluatko yrittää talteen vialliselta levyltä ns. tärkeitä tiedostoja. Jos niitä tarvitset, niin silloin voidaan viallinen kiintolevy asentaa - tilapäiskiinnitys koteloon riittää - slaveksi uuden kovalevyn rinnalle ja sitten noutaa sieltä tiedostaja uudelle puolelle. Voi tietysti olla ajoittain hankalaa, jos viallinen levy takertelee.
tuossa esimerkki hyvästä/halvasta kovalevystä (koko 250gt) linkissä ylempi kovalevy ide ja alempi sata kovalevy. eli valitse oikea koneestasi riippuen. voithan tietenkin palauttaa kovalevyn jos se on esimerkiksi uusi. http://www.mbnet.fi/hintaseuranta/kori.aspx?sisalto=44436,41322
Kiitos vastauksistanne! Taitaa olla taas takuuseen laiton aika. Eihän se kiintolevy kerinnytkään olemaan kun vain kuukauden edellisen takuureissun jäljiltä. Kiintolevyn formatointi tuskin auttaa asiaa? Kokeilemallahan sen tietysti saisi selville, mutta ajattelin kysyä, jos joltakulta löytyisi tietoa...
Formatointiakin voi kokeilla, mutta astetta kevyempi vaihtoehto voisi olla Windowsin korjausasennus. Jos se onnistuu, niin voi selvitä ilman uuden takuu kovon hankkimista ja ennen kaikkea kaikelta uusasennusten vaivannäöltä välttyy. Huomaa toki, että asennus voi pysähtyä jos kovo on rikki ja samalla mahdollisesti vaurioittaa entisestään käyttistä. Tässä korjausasennuksen ohjeita: http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/313946 Jos kovoja menee tiuhaan, niin kannattaa katseet kääntää myös poweriin. "Huonoa sähköä" tuottava standardipoweri voi rasittaa kiintolevyjä, joista jotkut ovat herkkiä tällaiselle heikolle ravinnolle.
Kumma juttu. Eilen olin aloittelemassa kiintolevyn käsittelyä Neptunen antamien ohjeiden mukaan, mutta ennen sitä päätin kokeilla, josko kerkeäisin ottaa joitain tiedostoja talteen ennen toimenpiteitä. Käynnistin koneen ja otin pikaisesti tiedostot talteen ennen oletettua jäätymistä, mutta olettamukseni ei käynytkään toteen. Kone oli loppu illan auki ilman minkäänlaisia ongelmia ja sain sen tänäänkin aukeamaan muitta mutkitta. Tiedä häntä kuinka kauan kone kestää taas kasassa kunnes sama vika uusiutuu...
Noita yleisiä rautapuolen häiriöitä on mm. koneen tai jonkin sen laitteen ylikuumeneminen. Seuraa sitäkin ja että kaikki tuulettimet pyörivät normaalisti.