Viimeksi tapahtunutta: -Talvella 2006 kone jumittui kesken pelin ja "reset" uudelleenkäynnistyksen jälkeen tuli ilmoitus "levyn lukuvirhe". Monien uudelleenkäynnistysyritysten jälkeen tuli joko tuo ilmoitus tai sitten kysyttiin eri tapoja käynnistää windows (mm. asetus jolla järjestelmä vielä toimi) mutta jokaisen jälkeen ilmestyneen windowsin latausikkunan aikana kone käynnistyi aina vain uudelleen. -Ongelma korjaantu windowsin korjausasennuksen kautta eli pelko vioittuneesta kovalevystä hävisi toistaiseksi. (Puoli vuotta toimivuutta) -Tänä kesänä sama toistui, mutta uudelleenasennusta ei tarvittu sillä sillontällön kone käynnistyi oikein ja joskus taas tilttasi tuossa latausikkunan kohdalla. Tärkeät asiat kun olin saanut turvaan niin ajoin tuon korjausasennuksen, jonka seurauksena moni asia oli niin sekaisin että piti formatoida koko paska. Kesti päivän ja heti muutaman käynnistyskerran jälkeen kone alkoi taas käynnistellä itseään uudelleen latausikkunan kohdalla. Uuden formatoinnin jälkeen tilanne on hieman tasaantunut mutta lähes joka kerta kun windowsiin päästään tapahtuu "yhtenäisyystarkastus yhdelle tai usemmalle levyasemalle". Noiden formatointien jälkeen tuntuisi oudolta jos vika olisi jatkuvasti windowsissa, mutta en kyllä enää tiedä mistään mitään. Jos kovalevyssä on jotain ongelmaa niin takuuta on vielä pari kuukautta jäljellä. Jos vika on windowsissa niin sitten en kyllä tiedä.
kovo huoltoon, vika todennäköisesti siinä... en oikeen usko että toi vois olla siinä windowsissa, ainakaan jos se on aito, mutta piraatissa joku on voinu näpelöidä sitä dataa....
Aito on. Kovalevyssä tosiaan on takuutakin vielä lokakuun 10. päivään asti, mutta ongelmana sen suhteen on että PC-Computeria OY on ilmeisesti lopettanut toimintansa joten en tiedä oikein missä tätä takuujuttua pitäisi sitten hoitaa.
Myöskin muisteissa voisi olla vika. Tämä kylläkin jokseenkin epätodennäköistä, koska yleensä vika ei häivy uudelleenasentamisilla. Mutta aina voit kokeilla, jos kovalevy on ehjä. Memtest hoitaa homman.
Onko joku wintoosan oma juttu vai ladattava softa? RAM muistina on tällä hetkellä Kingston 512Mt 500DDR CL3 ja sen rinnalla Buffalon 1Gt kortti josta en sen enempää tiedä. Buffalon kortti on hommattu jo viime syksynä tai joskus kauan sitten eli ainakin yhteensopiva on ollu. Koitin tänä keväänä hommata tuohon rinnalle vielä 1Gt 400DDR luokan korttia (valmistajaa en muista) mutta kone sammui aina itsestään windowsiin päästyään joten kortti ei tainnu olla yhteensopiva. Se palautettiin ja vanhoilla korteilla on taas pelittänyt ihan hyvin.
http://www.memtest86.com/ Tuolta haet vaikkapa tarjotun iso-paketin jonka poltat imagena cd/dvd-levylle. edit: suora linkki http://www.memtest86.com/memtest86-3.3.iso.zip
Nyt on taas kone toiminut melkein viikon ilman minkäänlaisia ilmoituksia/hälytyksiä. Jotain pieniä hidasteluja on sillontällön, mutta ei mitään sen suurempaa. Ajattelin tämmöistä, että hommaisin tuohon rinnalle toisen kovalevyn (Seagate) ja asettasin sen sitten masteriks ja tän nykyisen maxtorin slaveks... jos siitä nyt ei mitään suurempaa vikaa ilmene. Onko tietoa noista yhteensopivuusjutuista? Emolevyn tai muiden komponenttien suhteen?
Todennäköisesti emolevyssäsi on kaksi IDE- väylää(Levyasemille ja kovalevyille), joten etköhän toisen IDE- kovalevyn saa. Formatointi ja windowsin uudelleenasennushan tällöin on edessä, jos uuden kovalevyn ykkösasemaksi suunnittelet. Tai onhan niitä ohjelmia, jolla windowsin voi siirtää uudelle kovalevylle, mutta niihin en luottaisi.
Joo, formatointi on ihan pikkujuttu ja tiedän että se on muutenkin edessä. Aattelin vaan että onko siellä jotain erityistä huomioon otettavaa. Jotain uuden kovon kokoon liittyvää tai mitään?
No varmistaa kannattaa, että virtalähteessä on potkua. Moni wattinen malli? Ja tottakai onko kotelossa tilaa.
Hehe, tässä vaiheessa vaan pistää mietityttään myös että kuinka paljon noi muut komponentit koneessa tarvii tosta virtalähteestä? Radeon x800 pro näyttis, äänikortti ja emo? Voi olla kyllä uuden virtalähteenkin päivittäminen ihan ajankohtaista pian... ellei siinäkin si oo jotain pirun yhteensopivuusjuttuja DDD noh, se ei ehkä oo tähän hetken homma.