Hei! Ostin final fantasy XIII:n ja pelailin sitä tuossa noin päivän verran. Sehän vaati ennen peluuta että täytyy asentaa uusi päivitys koneeseen. No, asensin sen jonka jälkeen peli lähti käyntiin. Seuraavan kerran boksia käynnistettäessä se kysyi saman päivitykse asentamista uudelleen, jotenka toistin saman. Mutta asennuksen jälkeen koneen buutatessa näyttö jäätyi pelin alkulogoon (ei reagoinut mihinkään). Käynnistin koneen uudelleen jonka jälkeen peli toimi taas normaalisti. Eilen meinasin ruveta pelailemaan mutta kuinka ollakkaan en pääse enää pelin alkulogoa pidemmälle kun kone jumii. Alkuvalikkoa pääsen selailemaan kun koneen otan pois kaikista johdoista ja annan olla rauhassa jonkin aikaa (ylikuumentuu??). Välimuistin olen tyhjentänyt ja ilman kovalevyä tekee aivan saman jutun. Kokeilin myös muilla peleillä, esim GTA jumittaa heti alussa siihen rockstarin logoon. Boksi on kerran käynyt (noin vuosi sitten) saksanmaalla rrod:n vuoksi. Toiminut hyvin tähän asti, eli on tullut käytettyä aika runsaastikin. Laatikko on myös paikassa jossa ilma pääsee kiertämään hyvin. Asiakastukeen soitin maikrosoftille ja totesivat sieltä että takuukin olisi juuri sopivasti mennyt umpeen kaksi päivää sitten ja korjaus maksaisi yli 100e. Omituista on että tuo alkoi temppuilla juuri tuon FFXIII:n päivityksen jälkeen. Itse peli toimi hyvin (ei nykinyt tms) kun sitä pääsi pelaamaan. Eli kymysys kuuluu: Onko tuo jumiminen korjattavissa kotikeinoin? Näin modpiiri.comin sivuilla tuollaisen korjaus-setin: http://www.modpiiri.com/?sivu=lisatieto&id=737&ak=12&cid=15 . Voisiko siitä olla apua vai onko koko matolaatikko parempi järvessä verkonpainona tms? Kiitos vastauksista!
Näyttää aikasta toimivalta setiltä tuo modpiiri.comin korjaus setti...kannattaa kokeilla korjata boxi tuolla setillä. Itse olen yhden koneen juuri korjannut kun siihen tuli RROD ja nyt kone on toiminut kuin uusi.