Leikkaa suuria äänenvoimakkuuksia ja nostaa alhaisia äänenvoimakkuuksia eli tasaa äänitiedoston ääripäät lähemmäs toisiaan. Ei kauhean suositeltava harrastus, mutta joskus pakollinen.
Joissain tilanteissa esim. DVD-levyn äänidynamiikka on vain yksinkertaisesti liian suurta (eli kuiskaukset ovat todella hiljaisia ja räjähdykset todella kovaäänisiä) kun muutetaan DVD esim. VCD/SVCD -muotoon, jolloin on pakko karsia hieman äänenlaadusta ja normalisoida audiotrack. Todella ei-suositeltavaa, mutta joskus, ainakin henk.koht., pakko tehdä.
Hyvä esimerkki elokuva crouching tiger, hidden dragon (DVD). Puhekohtaukset, siis ne mandariinikiinalaiset, ovat hipi-hipi-hiljaa, ja koneelta katseltaessa on pakko nostaa voimakkuuttaa. Sitten tulee tiukka taistelukohtaus ja miekat kilisevät toisiaan vastaan. Diskanttipuoli pamahtaa aivan järkyttävät kovalle ja korvat meinaa hajota -> ääntä pienemmälle. Normalisoinnilla nostetaan tuota puheen tasoa ja samaan aikaan lasketaan miekkailun äänentasoa. Kuitenkin niin, että elokuvan suurin äänentaso on juuri ja juuri siinä 0 dB:n rajalla. (Se on stereoiden tasoista katsoen sen keltaisen ja punaisen raja). Itse olen myös joillekin CD-levyille tuo tehnyt (mm. Iron maiden - 7th son of a 7th son), sillä koko levyn taso on pirun hiljainen. Onneksi nykylevyille tuon voi melkein unohtaa. Divx-elokuvissa kylläkin pakollinen...
Vielä hieman lisää... Normalisoinnilla (normalization) tarkoitetaan äänen voimakkuuden automaattista muuttamista johonkin asetustasoon. Yleensä taso on maksimaalinen äänentaso, missä ei vielä synny digitaalisäröä eli 100%. Joissakin ohjelmissa voidaan määritellä matalampia tasoja, esim 90% (100% n yli menevä äänentaso säröytyy).
ihan by the way onko kyseisellä tuominnalla muuten jotain muutakin suomenkielistä nimeä, vai onko se ihan toi normalisointi? Aattelin vaan kun näillä musiikkitermeillä alkaa olla jo (järkeviä) suomennuksiakin
joo, ok, eikun mietin yhtä termiä (jota en nyt millään muista), mutta se tarkottaa ilmeisesti jotain muuta
Tuota normalisoitia voidaan tarvita, esim silloin kun tekee audio cd:n, ja biisien äänenvoimakkuus erot ovat suuria. (esim. joissain biiseissä on pakko nostaa äänenvoimakkuutta jotta kuulisi jotain, ja seuraava biisi voi räjäyttää korvat). Ei yleensä heikennä paljoa äänen laatua. Mutta _ei_ silti kovin suositeltavaa.
Normalisointia olen käyttänyt yleensä silloin, kun on pitänyt kooostaa ladatuista sekalaisista MP3:sista audio-cd, ja olen huomannut, että jotkut biisit soi ihan toivottoman lujaa, tai hiljaa kokoelman muihin biiseihin verrattuna. Tällöin olen normalisoinut vain nuo kyseiset hiljaiset/lujat kappaleet, en niitä "normaaleja".
Sorry vaan kaikki, mutta nyt on tainnu mennä termit hieman sekaisin. Normalize EI supista dynamiikkaa. Dynamiikan supistamista (äänen voimakkuuksien tasaamista) kutsutaan kompressioksi ja sitä käytetään yleisesti studioissa äänitettäessä. Normalize taas puolestaan vain nostaa yksittäisen ääniaallon esim. wav-tiedosto)voimakkuutta määrätylle tasolle, maksimi on mainittu 100. Eli, koko äänitiedoston vaoimakkuus määräytyy siten, että kovin piikki asettuu esim. tasolle 100 ja hiljaisemmat kohdat eivät voimistu sen enempää kuin tuo voimakkainkaan. Ja normalize-toiminto ei vaikuta äänenlaatuun millään tavalla. Kokeilkaa kompressiota ja normalisaatiota vaikkapa CoolEditillä.