Talon vähän vanhempi kone on käynnistynyt itsekseen uudestaan jo ainakin hulppeat puoli vuotta. Ongelmat alkoivat siitä kun kone alkoi heittää blue screeniä silloin tällöin (ei usein, mutta kuitenkin) ja näin siis ei auttanut muu kuin käynnistää uudestaan. Sitten kun jossain välissä jouduin formatoimaan koneen uudestaan, se alkoi vain käynnistyä uudelleen täydin satunnaisissa tilanteissa. Ei sillä väliä, mitä koneella tehtiin, se vain käynnistyi uudelleen. Tämä ongelma on edelleen elinvoimainen, ja syyksi on epäilty muun muassa viallista virtapiuhaa ja ylikuumenemisen estäviä sensoreita. En ole ehtinyt näiden epäilysten paikkansapitävyyttä testaamaan, mutta nyt syntyi taas uusi ongelma, ja kone heitti blue screenin seuraavanlaisella tervehdyksellä: PFN_LIST_CORRUPT En ole mikään blue screenien ammattituntija, joten jos joku osaisi kertoa miten näistä kahdesta ongelmastani voisi päästä eroon, olisin huomattavasti tyytyväisempi. Kone siis käynnistyessään uudelleen hyppää windowsin sulkemisen ohi ja ruutu vain välähtää hetkeksi kesken tekemisten, ja kone alkaa käynnistyä alusta saakka uudestaan. Kiitos jo etukäteen mahdollista avusta.
Syitä voi olla useitakin ja lisäksi useita samanaikaisesti, mutta todennäköisin lienee koneen vahingoittunut muisti. Jos se jaksaa pyörittää niin aja memtest 86+ sen selvittämiseksi. Testin pitää pyöriä useita tunteja. Pikakokeilua tietysti on jos sattuu olemaan muita muistikampoja, ottaa nykyinen/nykyiset irti ja kokeillee toisella. Jos STOP erroreita nyt tai vastaisuudessa tulee, niin laita myös sen parametrit eli STOP sanan jälkeen tulevat merkkiryhmät. Uudelleenkäynnistymisen saa pois, jolloin voi tutkia sen aiheuttamia virhesanomia. Mm. Suorita - msconfig ja siellä olevista taulukoista.
memtest free edition skannaili kaikessa rauhassa kolme tuntia, eikä löytänyt yhtään virheitä. Onko 86+ erillinen ohjelma? Ja toisekseen, tarkistaako ohjelma jaetun muistin (integroitu näytönohjain 128 Mt)? Parametrejä en ehtinyt ottamaan kun kone aloitti jonkun pikaisen prosessin blue screenin yhteydessä latasi 100:an prosenttiin ja buuttasi ennen kuin ehdin ottaa kaiken ylös.
järjestelmä virheen sattuessa uudelleen käynnistys pois, niin kerkeät ottaa virheen ylös Käynnistä->Suorita: sysdm.cpl lisäasetukset välilehti sitten käynnistys ja palautuminen asetukset -ota käynnistä uudelleen pois päältä. Kovalevyn virheentarkastus ja eheytystäkin voisit kokeilla.
Mulla aikoinaan vähän samanlainen ongelma: kaikki mahdollinen skannattiin, mutta mistään ei löytynyt mitään vikaa, eikä mikään auttanut. Pahimmillaan koneen käynnistämiseen meni yli tunti... Sitten keksittiin skannata kovalevy (Maxtor) jollain ohjelmalla, eikä se kerinnyt skannata kuin joku 20% kun ilmoitti että kovalevy hajoaa kohta! Sain tehtyä backupit ja kovalevy hajos seuraavana päivänä!
Memtest86+ on siis oma ohjelmansa, joka asennetaan korpulle tai CD:lle ja käytetyään siitä boottaamalla. Sen idea eräisiin muihin memtest-ohjelmiin nähden on se, että tämä toimii DOSissa eikä siis Windowsissa, jolloin vasta voidaan tutkia asiaa kunnolla. Se testaa RAM muistin, koneen muistikamman/kammat, mutta ei muistaakseni näyttiksen muisteja. Niissä tuskin olisikaan tämän koneen oireiden perusteella vikaa.
Neptun, voisitko ohjeistaa lisää mistä sieltä MSConfig'ista tuo asetus löytyy? En löytänyt. Minulla on samaa ongelmaa, ja olenkin vaihtanut sen takia useasti emolevyä, ostanut ihka uuden kalliin virtalähteen ja uuden huomattavasti viileämmän ja paremman kotelon jäähdytystä varten. Pois suljettuja vaihtoehtoja ovat siis emolevy, virtalähde, kotelo & jäähdytys ja yli-kuumeneminen. Jäljellä olevat vika-mahdollisuudet todennäköisyysjärjestyksessä: 2 x MemTechin Dual Channel 1024MB 400MHz muistitikkua, Sempron 2600+ suoritin, joku kuudesta kiintolevyistä (tosin kaikki aika uusia, sekä luotettavia merkkejä ja osa niistäkin vaihdettu ongelman takia), sekä X-Fi -äänikortti. Ohjelmallinenkin vika on melkein poissuljettu. BlueScreenOfDeathia tulee useimmitin vasta kohtalaisen koneen käytön jälkeen, ehkä keskimäärin kerran muutamassa päivässä.
Sorry, aina joskus näkyy muisti pätkivän, nyt tuossa käynnistymisen estämisessä. Sen saat pois näin: Suorita - shutdown -a Hyvä että ihmettelit! Kovasti hiljentyneenä luin listaasi (muuten kuin joulun kunniaksi), mitä olet häiriöiden takia uusinut. Pitäisi joskus yrittää kirjoittaa käyttäjän opasta, jonka aiheena olisi "Miten etsin rautapuolen vikaa". Kun sitä ei nyt tähän hätään ole, niin ainakin yksi keskeinen tapa täytyy mainita: poista Laitehallinnasta tai irroita fyysisesti laite kerrallaan. Ja kokeile. Jos jonkin poiston jälkeen kone rupeaa muilta osiltaa sitten pelaamaan, olet löytänyt pullonkaulan. Vaihtoehto on poistaa kaikki, mitä voidaan - toki aivan kaikkea ei voi - ja sitten katsoa toimiiko. Jos ei toimi voit kytkeä kaikki takaisin ja lähteä etsimään vikaa niistä, jotka eivät olleet poiskytkettyinä. Jos taas vika on häipynyt, lisää laite kerrallaan ja katso, mikä niistä rupeaa kampittamaan. Tämä siis näitä yleisiä neuvoja. Mutta kohdallasi ehdotus: - Tutki muistit - Ota irti äänikortti ja käytä - Tutki vielä kerran kaikki ajurit. On niin ikävästi, että esim. näyttiksen uusimmat ajurit eivät kaikissa kokoonpanoissa olekaan kunnolla toimivia ja pitäisi käyttää jotakin vanhempaa (ainakin ATI Radeon)(esim. tämä nyt 100% toimiva kone, jolla tätä kirjoitan). - Lähetä tänne sinisen ruudun eli STOP virheen tiedot: MIKÄ_ON_SEN_OTSIKKO ja pitkän tekstin jälkeen STOP sanan jälkeiset parametrit Tässä vaiheessa on vaikeampaa epäillä kovalevyä, vaikka kaikki on aina mahdollista. Onhan niihinkin sekä Windowsin oma testi että varsinaisia testiohjelmia. Prosessorin mahdollisten vikojen toteaminen on näistä kotikonsteista vaikeinta. Siihen ei ole muuta keinoa kuin toinen prosessori, elleivät pysäytysvirhenäytön ym. tutkimiset tuo lisävalaisua asiaan. Jonkin ajan kuluttua tapahtuva tilttaaminen on lämpöongelman tyypillisiä ilmenemismuotoja, mutta koneessa oli kai siitä seuranta jollakin ohjelmalla.
Kiitti replystä. Toi "ota joku laite pois ja testaa toimiiko" ei oikein ole käytännössä kovinkaan sopiva ratkaisu koneen kaatuilun selvittämiseen, koska sitä kuitenkin tapahtuu suhteessa niin harvoin käyttöön verrattuna. Toivottavasti viestiketjun alkuperäinen aloittaja ei ole nyt näistä minun postailuistani pahoillaan. Ajattelin, että onhan ongelma melko lailla sama. Mutta anteeksipyyntö siitä huolimatta! Ongelmana siis aivan liian usein Windows XP:n työpöytäkäytössä ilmenevä BlueScreenOfDeath, joka näkyy ruudulla korkeintaan sekunnin ennen uudelleenkäynnistymistä. Tätä tapahtuu keskimäärin ehkä kerran kolmessa päivässä - tänään kahdesti! Pistän tähän nyt speksit oheistiedoksi niille, jota asia kiinnostaa, ettei tarvitse arvailla kokoonpanoa: Koneeni tekniset tiedot: APC BackUPS BF-500FR Antec Performance One P180 Black [vaihdettu ongelman takia Nexus Breeze 400:sta] Antec Neo HE 550 [vaihdettu ongelman takia Nexus Breeze 400W virtalähteestä] Epox 8RDA6+ Pro [vaihdettu mm. kyseisen ongelman takia useampaan otteeseen] AMD Sempron 2600+ (Nexus AXP-3200 CPU Cooler & Zalman Fanmate 2 controller) Windows XP Pro SP2 FIN Corporate Edition [käyttöjärjestelmä asennettu tyhjältä pöydältä ongelman ilmentymisen aikana useampaan kertaan] 2 x M-Tec 1024MB DDR400 PC3200 CL2.5 (@ Dual Channel) [suurin epäily vian syyksi - jos suhteellisen tuntemattoman merkkiset muistit temppuilevat käytössä lämmitessään? Muisteihin kiinnitetty muistaakseni yhteensä 16 mini-heat-sinkkiä, mitkä tuli emolevyn mukana] Asus nVidia GeForce Ti 4400 (Thermaltake Schooner Fanless Heatpipe) Samsung WriteMaster SH-S182M (IDE Primary Master) (Firmware SB02 - self flashed) [ostettu vasta ongelman ensimmäisen esiintymisen jälkeen] Plextor PX-130A black bulk (IDE Primary Slave) (Firmware 1.03 - self flashed) [ostettu vasta ongelman ensimmäisen esiintymisen jälkeen] Plextor PX-W5224A white (IDE Secondary Master) (Firmware 1.04 - self flashed) Hard-drives (all in NTFS): disk1: 6L160M0 (Maxtor DiamondMax 10 160Gb SATA I 1,5Gb, OS installed onto this) [ostettu vasta ongelman ensimmäisen esiintymisen jälkeen ja käyttis asennettu tähän tyhjältä pöydältä] disk2: WD3200KS-00PFB0 (Western Digital Caviar SE16 320Gb SATA II 300 MB/s) [vaihdettu ongelman vuoksi Maxtorin 300Gb SATA2:sta - tosin SATA2:n yhteensopivuutta emolevyn kanssa on epäilty mahdolliseksi vian syyksi] disk3: 7L300S0 (Maxtor MaxLine+ III 300Gb SATA I 1,5Gb) disk4: 6B200M0 (Maxtor DiamondMax 10 200Gb SATA I 1,5Gb) disk5: 6Y160P0 (Maxtor DiamondMax+ 9 160Gb IDE UDMA133, attached to mainboard with SATA-adapter) Lexmark X1110 multipurpose printer HP LaserJet 5L Logitech Cordless Desktop Deluxe Optical SoundBlaster X-Fi XtremeMusic Creative DDTS-100 external decoder Creative GigaWorks S750 Dell 2407WFP 24" LCD
OK. Tuon uudelleenkäynnistymisen saa pois (ja päälle samasta) myös seuraavasti: Ohjauspaneeli - Järjestelmä - lehti Lisäasetukset - kohta Käynnistys ja palautuminen - nappi Asetukset - kruksi pois kohdasta Käynnistä tietokone automaattisesti uudelleen.
juu elikkä automaattinen reboot on pois päältä ja blue screeniähän kone siitä sitten rupesi heittämään. IRQL_NOT_LESS_OR_EQUAL *** STOP: 0x0000000A (0x00000037,0x00000002,0x00000001,0x804F4BE9) Jos joku tuosta jotain tolkkua saa niin hyvä niin... voitte vapaasti yrittää.
Itselläni oli sama ongelma vähän yli puoli vuotta kunnes ei enää edes jaksanu ettiä vikaa kun tuntu että kaikki konstit on kokeiltu, muistit vaihettu, kiintolevyt tarkastettu, näytönohjain tuli vaihettua.. Tuo IRQL_NOT_LESS_OR_EQUAL oli alkuun yleisin syy virheissä. Ja oli niitä "satoja" muitakin syitä. Lopulta tuli juuri tuo mainitsemasi PFN_LIST_CORRUPT ja laitoin sanat kookeliin ja joku oli ehdottanut biosin päivitystä ja sillähän se vika sitte korjaantu. Eli kokeiles uudempaa biossia emolevyys. Winukan virhesanomat on niin turhia kun ei ne yleensä edes pidä paikkaansa
yookai89: STOP -00A on tyypillisesti huonon tai yhteensopimattoman ajurin aiheuttama. Tietysti niin pysäytysvirheiden kuin muidenkin errorien selvittäminen on yleensä hankalaa, mutta ei toki mitään mahdotonta. Näiden virheiden tutkimiseen on erityisiä työkalujakin, Microsoftin apuohjelmia, joilla virheiden syitä voidaan melko tarkastikin tutkia. Näiden ohjelmien käyttö ja ymmärtäminen on vain siksi hankalaa ja aikaavievää, että normaalisti nettifoorumeissa ei neuvonnassa niitä käytetä. Jota asia kiinnostaa voi hankkia ohjelmatyökaluja Microsoftilta ja harjoitella niiden käyttöä. Mutta ilman niitäkin on olemassa aika paljon tietoa virheistä eikä aivan sattumanvaraisesti tarvitse lähteä remontteja tekemään. Tarkista myös ajurien Interrupt ReQuest Level eli IRQL:ät. Tässä lisätietoakin: http://support.microsoft.com/?kbid=314063&sd=RMVP
vaikutaisi blue screenien perusteella siltä, että joku ajuri on ongelma. Viimeisinkin screen viittaa siihen. BAD_POOL_CALLER STOP: 0x000000C2(0x00000007, 0x00000CD4, 0x041F0201, 0xE4229F10) Nyt ihmettelenkin sitten sitä, että miten voi saada selville, mikä ajuri on ongelmatapaus?
Juu, STOP -0C2 viittaa tavallisesti huonoon ajuriin, vaikka muukin virheitä sisältävä softa voi olla kyseessä. Jos tietää koneella olevan vain "kunnollista tavaraa" niin ajuri se on. Lähinnä näissä ajurikysymyksissä tulevat kyseeseen näyttiksen tai äänipuolen ajurit. Ne saa varmistettua siten, että imuroi netistä uudet, poistaa entisen ja asentaa uuden. Tällainessa normaalikäytön pöytäkoneessa on kuitenkin parikymmentä draiveria, joista osan asentaa Windows. Yleensä pullonlaula ei ole sen asentamissa vaan muissa. Seuraavaksi, jotta lisää ehdotuksia voisi antaa, pitäisi tietää, mikä emolevy ja mikä näyttis. Joidenkin ajurien kohdalla voi olla joskus kysymys yhteensopivuusongelmasta. Tämä on aina hankalampi tutkia, sillä esim. uusin saatavissa oleva ajuri ei silloin olekaan se toimivin, vaan jokin vanhemmista malleista. Mitä vanhempi itse kone ja sen laitteet ovat, sitä helpommin voi esiintyä uusien ajurien kohdalla yhteensopimattomuutta. LISÄYS: Unohdin sanoa, että tutkimalla virheitä Tapahtumienvalvonnan lokeissa voi saada lisävinkkejä siitä, mikä ajuri kampittaa.
Oukayh. Sain nyt viimein BSOD:n tiedot. Näitä uudelleen käynnistymisiä ei ole tullut kuin muistaakseni kaksi edellisen postitukseni jälkeen: Havaittiin ongelma... ...painamalla F8 ja valitse sitten vikasietotila. Tekniset tiedot: *** STOP: 0x0000008E (0x80000003, 0xB9B41BA0, 0xB6FBA6A8, 0x00000000) *** psched.sys - Address B9B41BA0 base at B9B38000, DateStamp 41107c60 Aloitetaan fyysisen muistin... ...järjestelmävalvojaan tai tuotetukeen.
Tuokaan ei vielä sevitä, mikä ajuri on kyseessä, mutta taitaa olla jokin Windowsin itsensä asentamista. Se on Windowsin tiedosto, mutta kyseessä voi olla myös psched.sys niminen örkki. Okea Windowsin tiedosto on kooltaan 69120 tavua ja sijaitsee paikassa c:\Windows\System32\Drivers. Sen sijaan troijalainen tms sijaitsee paikassa c:\Windows tai sitten c:\Windows\System32. Oikean psched.sys tiedoston saa imuroitua uudelleen asentamiseksi tästä: http://www.dynamiclink.nl/htmfiles/rframes/info_sys/info_p/63.htm