Tervehdys! Tässä tietotekniikan ja multimedian ihmemaailmaan tutustuessani olen törmännyt seuraavanlaiseen pulmaan, johon kaipaisin nyt näkemyksiä/kokemuksia fiksummilta. Aihe, josta täälläkin on jauhettu varmaan ihan loputtomasti ovat tekijänoikeudet, mutta kosken etsiskeltyäni löytänyt äkkiseltään ihan vastaavanlaista ketjua, päätin aloittaa oman. (Ohjatkaa minut toisaalle tai vaientakaa muuten, jos olen väärässä paikassa...) Siis, miten lain ja omantunnon mukaan pitäisi suhtautua sellaisen AV-matskun latailuun, jota ei käytännössä pysty hankkimaan virallisia reittejä? Lähinnä mielessäni olivat kertaluontoiset tv-ohjelmat, haastattelut, dokkarit tms. joita ei voi ostaa mistään eikä lainata tutulta? Itse fanitan kovasti yhtä ulkomaista artistia, jonka tämäntyyppisiä tv-esiintymisiä en toistaiseksi ole tarjonnasta huolimatta koneelleni kopioinut. Lain mukaanhan tilanne lienee selvän kielteinen, joskaan en tiedä tämäntyyppisten juttujen ennakkotapauksia tai vireillä olevien käsittelyjen tilaa. Moraalisesti en näkisi itse tätä kovinkaan ongelmalliseksi, koska kyseinen toiminta ei kaiketi taloudellisesti aiheuta merkittävää vahinkoa kenellekään. Lain rikkomiseen sinällään suhtaudun aika vakavasti. En kirjoita nyt soittaakseni suutani tai aiheuttaakseni ärsytystä kenellekään, vaikka sekin tästä ehkä on seurauksena, vaan kaipaisin rehellisiä kommentteja ja keskustelua. Täällä on koko joukko minua tietäväisempiä ja kokeneempia näissä jutuissa, ja olisin tiedoistanne ja näkökulmistanne kiitollinen.
"Teos on tekijän itsenäisen ja omaperäisen luomistyön tulos. Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Tekijänoikeus tuottaa oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin" sanoo tekijänoikeuslaki kutakuinkin. Eli lain mukaan juttu lienee selvä: teosten jakaminen ja laittomasti jaetun materiaalin lataus on kielletty. Suomen to-laissa ei ole poikkeuksia sen suhteen, onko materiaalia esim. saatavilla kaupallisesti, tosin mahdollisista vahingonkorvauksista päätettäessä tällä seikalla voisi olla vaikutusta. Moraalipuoli onkin vaikeampi ja yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei varmaankaan ole. Tulee näin äkkipäätään mieleen kysyä mm.: Hyväksytäänkö lain lähtökohta, vai voiko jo sen kyseenalaistaa? Sekö saa kaikki oikeudet, joka ensin ehtii julkaista esim. tietyn sävelkulun? Entä paljonko tekijä on jo lainannut ideoita muilta? Miksei media-alalla vaadita vapaata kilpailua, siis että esim. levy-yhtiö ei voisi saada yksinoikeutta jonkin teoksen julkaisuun? Missä vaiheessa teos muuttuu ihmiskunnan historian osaksi, jonka pitäisi olla kaikkien vapaasti saatavilla? Onko teoksen kopiointi varastamista (edes sanaa väljästi tulkiten)? Entä jos sen on jo kerran ostanut itselleen? Onko kaverilta/-lle lainaaminen sitten pienempi paha? Onko yksityishenkilöitä kohdeltava lievemmin kuin ns. ammattikäyttäjiä, esim. "diskojukkia". Eriksen kommentoin/kysyn vielä: Saanko siis varastaa jokaiselta suomalaiselta euron tai pari, kun se ei vielä aiheuta merkittävää vahinkoa? Tai saako rikkailta varastaa vähän enemmän?
Kaikkia lakeja voi kyseenalaistaa. Se että levy-yhtiö saa yksinoikeuden jonkin teoksen julkaisuun riippunee siitä millaisen sopimuksen teoksen tekijä tekee yhtiön kanssa. Täysi kilpailuttaminen ei myöskään aina ole viisasta kaikilla markkinatalouden aloilla. Tekijänoikeudet ovat pääosin voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. (Lähde: Wikipedia) Mitään ei varasteta konkreettisesti mutta hankittu teos on laiton ja se on hankittu laittomasti. Vaikka olet ostanut DVD leffan ja se menee rikki, niin lakihan ei anna mitään oikeutta leffan uudelleen hankkimiselle netistä. Tekijänoikeuslaki ei liene kieltänyt levyn kaverille lainaamista? Varsinkin jos se tapahtuu ilman rahallista hyötyä. Kaupallinen vuokraaminenhan on kielletty ilman tekijän lupaa. Totta kai rangaistus on kovempi jos tekijänoikeuden rikkomista on käytetty tietoisesti rahallista hyötyä varten.
Tottapa totta. Senkin takia lakeja varmaan säädetään, koska ihmisten käsitykset oikeasta ja väärästä vaihtelevat niin paljon: yhteiskunnan täytyy astua pelastamaan tilannetta ajautumasta täyteen kaaokseen. Omakin suhtautuminen venyy varsinkin tällaisissa tapauksissa, joissa oma 'tarve' jää täyttämättä ja tuote saamatta. Olen kyllä mm. opiskelussa joutunut kopioimaan materiaaleja kirjastosta (viimeksi tänään), ja tämä (vaikka onkin Suomen lain mukaan yksityiseen käyttöön sallittua, jos kerran lähde on laillinen) on nostanut vähintäänkin pienen epämukavuuden, sanoisinpa jopa syyllisyyden pintaan. Onhan se alkuperäisen tuotteen myynnistä pois. Paitsi jos painos on loppu tms. Eli moraalisesti tämä on minusta jopa ongelmallisempaa kuin tuollaisen alkuperäisen esimerkkini kaltaisen materiaalin hankkiminen. Niin, ei kai tässä voi ajatella muista kulutustavaroista poikkeavasti: jos kerran ostan itselleni vaikka digiboksin, täytyy esineen rikkoutuessa marssia kiltisti kauppaan, ja kaivaa kuvetta. Mutta entäpä jos bokseja ei olisi myynnissä? Eikä edes tulossa? Silloin saattaisi alkaa oma virittelytoiminta kiinnostaa... Hups. Tätä en ole koskaan miettinyt. Mutta minusta lainaaminen on OK. Kenties vallitseva käytäntö vaikuttaa mielipiteeseeni... Minusta on joissakin tapauksissa jopa hyvä harrastaa lainaamista, koska yltiökulutus aiheuttaa vakavia ympäristöongelmia. Eikä ole vain kerran käynyt niin, että lainaaja innostuu ostamaan tavaran myös itselleen ja jopa suosittelemaan sitä eteenpäin. Siis: kaikki hyötyvät? Erittäin hyvä huomio. Eipä tietenkään. Mutta entä jos kuluttajat eri maissa ovat eriarvoisessa asemassa (kuten niin monin tavoin ihmiset tässä maailmassa valitettavasti ovat). Jos USA:n TV lähettää vaikkapa musiikkispesiaalin, jota ei sitten kuuna kullan valkeana hankita Suomeen (eikä laiteta esim. DVD-levitykseen), täytyy sanoa, että alkaa hatuttaa. Varsinkin jos materiaali on oikeasti laadukasta ja jos tilanne toistuu usein. Tosin onhan näitä Robin Hood -legendojakin olemassa, että kai niitä lakia rikkovia tulontasaajia on ollut maailman sivu. Mutta eihän se siltikään oikeuta vääryyksiin.
Pirk, lain kannalta vastauksesi ovat kyllä hyviä, mutta ajattelin niitä enemmänkin moraaliselta kannalta, jolloin vastaukset ovat (mielestäni) selvästi monimutkaisempia. Erityisesti paria asiaa noista olen ihan oikeasti välillä pohtinut ja pitänyt "epäreiluina": Monessa muussa asiassa moisia sopimuksia ei kuitenkaan sallita, vaan kuluttajajärjestöt ja -virastot tyypillisesti vaativat monopolien purkamista. Päästämällä muutkin yhtiöt julkaisemaan samaa levyä, saisi hintoihin varmaan melkoista laskupainetta? Täysi kilpailuttaminen ei tosiaankaan toimi monilla aloilla, joissa esim. pitää tehdä suuria investointeja infrastruktuuriin. Media-alalla, elokuvissa investoinnit ovatkin melkoisia, mutta ainakin musiikkibisneksessä näin ei tarvitsisi olla. Tässä laki on kyllä mielestäni pahasti väärässä, käsittääkseni lähinnä Disneyn kaltaisten mediafirmojen toimesta. Suoja-ajat ovat kohtuuttoman pitkiä. Tuntuu, että mediayhtiöille ei riitä, että teoksesta saadaan rahat kerran pois, vaan se halutaan mydä aina kymmenen vuoden välein uudelleen ja uudelleen, uudessa paketissa ja huippukatteella, kun kulut on jo saatu pois. Ja se taas ei näin kuluttajan näkökulmasta tunnu oikein reilulta. Toisaalta, kaikessa kaupassahan pyritään samaan, joten miksei musiikki- ja elokuva-alan annettaisi rahastaa, mistä pystyvät? Asioita voi toki yrittää tarkastella eri puolilta. Aika hyvä pohdinnan aihe ovat mm. Disneyn maailmansodan aikaiset propagandapiirretyt, joita Disney ei haluaisi enää levitettävän, nehän eivät sovi yhtiön julkisuuskuvaan. Ja to-lakien mukaanhan tekijällä on täysi oikeus päättää, että kukaan ei niitä enää saisi hankkia. Toisaalta joku voi pitää niitä sen verran olennaisena osana ihmiskunnan lähihistoriaa, ettei kellään ehkä pitäisi olla oikeutta kieltää niiden katselua, varsinkaan alkuperäisten tekijöiden kuoltua? "Robin Hood -toiminta" on vielä kokonaan oma juttunsa, niin kuin oman käden oikeus kai ylipäänsäkin. Joissain tilanteissa varmasti lähes jokainen hyväksyy robinhoodismin, mutta ylilyöntejäkin sattuu varmasti liian helposti.
